Uutinen

Yhtenäiset mittarit todentaisivat kotimaisen lihan kestävyyden

Julkaistu:

Elintarviketeollisuusliitto pitää tärkeänä, että kotimaisen lihantuotannon kestävyys tunnistetaan. Siinä auttaisivat yhtenäiset mittarit kestävyyden arvioinnissa ja tiedon parempi liikkuminen ruokaketjussa.

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi maanantaina 6.5.2024 lihan kestävyyskriteerien kehittämistä koskevan raportin. Raportin mukaan suomalainen liha on monilla eri mittareilla tarkasteltuna kestävästi tuotettua.

– Raportti tuo hyvin esiin, miten tuotanto- ja kasvuolosuhteilla on valtava merkitys lihan kestävyydelle. Ilmastonäkökulmasta etenkin rehun laadulla ja alkuperällä on merkitystä. Lisäksi suomalainen liha-ala on tehnyt pitkäjänteisesti töitä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, Elintarviketeollisuusliiton vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón sanoo.

Lihatuotteille ei ole yleisesti käytössä sertifioitua kestävyysmerkkiä, joka helpottaisi kuluttajia ja julkisista hankinnoista vastaavia toimijoita kestävyyden todentamisessa. Raportin mukaan vastuullisuuskriteerien käyttöä julkisissa elintarvikehankinnoissa pitäisi helpottaa.

Elintarviketeollisuusliitto peräänkuuluttaa erilaisten vapaamuotoisten selvitysten tilalle selkeää ja yhdenmukaista mallia kestävyyskriteerien varmentamiseen.

– Uusien kestävyyskriteerien ja merkintäjärjestelmien kehittämisen sijaan nyt pitäisi edistää yhtenäisten mittareiden käyttöönottoa ja tiedon liikkumista koko ruokaketjussa, jotta suomalaisessa tuotannossa tehdyt panostukset pystytään todentamaan, Levón sanoo.

Elintarviketeollisuusliitto jakaa raportissakin esiin nostetun huolen, että tiukkenevat kestävyysvaatimukset tuovat toimijoille lisäkustannuksia. Silloin vaarana on jopa tuotannon siirtyminen edullisemman tuotannon ja alhaisemmalla kestävyystason maihin.

Lue Lihan kestävyyskriteerityöryhmän loppuraportti tästä.

Elintarviketeollisuusliitto oli mukana maa- ja metsätalousministeriön asettamassa lihan kestävyyskriteerien työryhmässä, jonka toimikausi päättyi 31.12.2023.

Lisätietoa

Jaa artikkeli

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset