Uutinen

Vuoden 2025 elintarvikeinnovaatiota kehitettiin yhdessä somevaikuttajan kanssa

Julkaistu:

Pakkasmarja Oy:n Suonenjoella valmistama Smuuti-pakastevälipala on palkittu Vuoden 2025 suomalaisena elintarvikeinnovaationa, jolle Suomen Messusäätiö lahjoitti 10 000 euron palkinnon. Tuotteelle tasoitetaan tietä jo vientimarkkinoille.

Kesän tuoremajakaupan ylijäämämansikoita hyödyntävä jäätelön kaltainen tuote tarjoaa kuluttajalle uudenlaisen tavan käyttää marjoja, ja lisäksi se vähentää hävikkiä.

Palkintoraadin puheenjohtajana toimineen Elintarviketeollisuusliiton johtaja Marleena Tanhuanpään mukaan kotimainen elintarviketeollisuus tuntee parhaiten suomalaisten kuluttajien tarpeet ja makumieltymykset.

– Koko yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että ruoka-alan yritykset voivat panostaa vahvasti alan tutkimukseen ja innovointiin.

Pakkasmarjan kaupallinen johtaja Netta Tikkanen sanoo, että välipalaistuminen on ollut näkyvissä ruoka-alalla jo jonkin aikaa.

– Halusimme tuoda markkinoille runsaasti kotimaista marjaa ja kuituja sisältävän välipalavaihtoehdon. Tuotetta kehitettiin yhdessä somevaikuttaja Laura Kiurun kanssa. Julkinen tuotekehitys mahdollisti kuluttajien huomioimisen paremmin esimerkiksi makuvaihtoehdoissa ja pakkauksissa.

Mielessä ovat myös kansainväliset markkinat, sillä Pakkasmarja selvittää parhaillaan smuutien vientipotentiaalia Suomen elintarvikevientiyhdistys Suvi ry:n Runway-projektissa ja kansainvälisillä elintarvikkeiden valmistajille ja jälleenmyyjille suunnatuilla PLMA-messuilla tänä keväänä.

Kunniamaininta makusuolalle ja suikaleille

Palkinnonsaajan lisäksi raati antoi kunniamaininnan kahdelle tuottelle: HKFoods Makusuolalle ja Valio Gold&Green® mureat ja mehevät Original-suikaleille.

Makusuola vähentää tuotteiden suolapitoisuutta jopa 25 prosenttia ilman, että maku muuttuu. Tuote ei sisällä lainkaan natriumia, ja sitä kuvataan kansanterveysteoksi ja ratkaisuksi suolan käytön vähentämiseen.

Vegaanisia ja gluteenittomia Gold&Green®-suikaleita voi käyttää arkikokkailussa kanasuikaleiden tapaan lisäämään ruokavalioon ravitsemussuositusten mukaisia palkokasveja.

Vuoden 2025 Suomalainen elintarvikeinnovaatio -voittajien on helppo hymyillä! Vasemmalta Pakkasmarja Oy:n Netta Tikkanen ja Arja Kastarinen. Kunniamaininnan saajat HKFoodsin Mikko Pajari ja Soile Käkönen sekä Elintarviketeollisuusliiton johtaja Marleena Tanhuanpää. (N.N.)

Lisätietoja

Marleena Tanhuanpää

Johtaja

Jaa artikkeli

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset