Ruokakomissaari vahvistaisi ruoka-alan iskunkestävyyttä

Tulevan komission kaudella ruokaturvan ja ruoka-alan kriisinkestävyyden tulisi vahvistua muiden tavoitteiden rinnalla. Viime vuosina EU-sääntelyssä kestävyyteen liittyvät tavoitteet ovat ylikorostuneet suhteessa kilpailukykyyn ja ruokaturvaan.

Ruoka-alaan vaikuttavia säädöksiä tehdään komissiossa useilla pääosastoilla. Tätä olisi koordinoitava siten, että eri politiikkatavoitteet edistyisivät tasapainoisesti. Tulevassa komissiossa tulisi olla varapuheenjohtaja, ruokakomissaari, joka yhteensovittaa eri pääosastojen työtä. Näin vahvistettaisiin ruoka-alan iskunkestävyyttä.

EU:lla ja Suomella on mahdollisuus nousta kokoaan suuremmiksi ruokaturvaa tarjoaviksi toimijoiksi maailmassa. Euroopan on huolehdittava osana kokonaisturvallisuuttaan elintarvikkeiden sisämarkkinoiden toimivuudesta ja kilpailukyvystä, omasta ruokaturvasta ja luonnon monimuotoisuudesta.

Ruokasektori kohtaa tänään Euroopassa monia ristipaineita: kuluttajien ostovoima mataa, kestävyystoimet edellyttävät elintarvikeyrityksiltä investointeja, kustannukset kasvavat, sään ääri-ilmiöt vaikuttavat satoihin ja kansainvälinen kilpailu kiristyy. Koko eurooppalaisen ruoan arvoketjun menestyminen on turvattava näissä oloissa.

Suomen pitää varmistaa, että oma ruoantuotanto on mahdollista eri toimialueiden EU-politiikkojen yhteissummana.

EU:ssa on siirryttävä ruokapolitiikkaan. Siinä huomioidaan niin koko elintarvikeketju, ilmasto ja ympäristö kuin ruokaturva kokonaisuutena. Tätä varmistaisi, että yhden komissaarin tehtävä olisi katsoa kokonaisuutta.

Elintarviketeollisuus on eniten työllistävä teollisuudenala Euroopassa ja merkittävin osa eurooppalaista biotaloutta. Käynnistynyt ruokaketjun strateginen vuoropuhelu ja komission metsäpolitiikan pyöreä pöytä ovat alku sille, että EU:ssa päätöksentekoa ohjaavat kokonaiskestävyys ja kilpailukyky. Erillisistä vuoropuheluista olisi edettävä kohti sitä, että biotalouden toimialat integroituvat osaksi komission työtä, kun EU:n biotalousstrategiaa päivitetään.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 11.3.2024