Tiedote

Parlamentin hyväksymä pakkauslainsäädäntöuudistus kohtuuton suomalaiselle juomateollisuudelle

Julkaistu:

Elintarviketeollisuusliitto on pettynyt Euroopan parlamentin päätökseen hyväksyä EU:n uusi pakkauksia ja pakkausjätettä koskeva asetus. Asetus kohtelee kohtuuttomalla tavalla suomalaista juomia valmistavaa teollisuutta edellyttämällä pakkausten uudelleenkäyttöä vuoteen 2030 mennessä.

Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona pakkauksia ja pakkausjätettä koskeva asetuksen. Asetuksen mukaan lopullisen jakelijan olisi varmistettava, että 10 prosenttia juomapakkauksista myydään uudelleenkäytettävissä pakkauksissa.

Asetuksen käsittelyn aikana kokonaisuuteen saatiin suomalaisen elintarvikealan kannalta tärkeitä muutoksia, kun esimerkiksi maito ja muut herkästi pilaantuvat juomat rajattiin uudelleenkäyttötavoitteiden ulkopuolelle. Valtava pettymys kuitenkin on, että asetus ei tunnista suomalaisen juoma-alan vuosikymmeniä kehittämää juomapakkausten kierrätysjärjestelmää vaihtoehdoksi pakkausten uudelleenkäytölle.

– Asetus kohtelee erittäin epäoikeudenmukaisesti suomalaisia juomia valmistavia yrityksiä. Meillä on jo huippuunsa hiottu juomapakkausten palautusjärjestelmä, jossa pakkaukset kiertävät tehokkaasti materiaalina. Nyt järjestelmään investoineet yritykset joutuvat rakentamaan sen rinnalle uudelleenkäytettävien juomapakkausten palautusjärjestelmän, Elintarviketeollisuusliiton vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón sanoo.

Asetus tarjoaa jäsenmaille mahdollisuuden poiketa uudelleenkäyttötavoitteista, jos pakkausten kierrätystavoitteet ylittyvät viidellä prosentilla vuoteen 2025 mennessä.

– Juomapakkausten kierrätysaste on Suomessa yli 90 prosenttia. Asetuksessa poikkeamisen mahdollisuus on kuitenkin sidottu kaikkien pakkausten kierrätystavoitteiden ylittymiseen eli juomia valmistava teollisuus joutuu nyt kärsimään yleisesti heikosta pakkausten kierrätysasteesta, Levón toteaa.

Pakkauslainsäädännön valmistelu ei ole noudattanut hyvän sääntelyn periaatteita, sillä osa vaikutustenarvioinneista julkaistiin vasta sen jälkeen, kun parlamentti ja neuvosto olivat jo muodostaneet kantansa. Uudelleenkäytön myötä kuljetusten tarve, päästöt ja vedenkulutus moninkertaistuvat nykyiseen kierrätysjärjestelmään verrattuna.

Ruoka-alan toimijat ovat arvioineet, että investointien kertakustannukset muutoksesta ovat satoja miljoonia euroja ja vuosittaisetkin kustannukset kymmeniä miljoonia euroja.

– Suomen tulee selvittää kaikki mahdollisuudet välttää nämä tarpeettomat kustannukset ja vaikuttaa aktiivisesti siihen, että asetuksen tarjoamat joustot saadaan täysimääräisesti hyödynnettyä, Levón peräänkuuluttaa.


Kuva: Unplash/Arshad Pooloo

Lisätietoa

Jaa artikkeli

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset