Uutinen

Ilmoittaudu Elintarvikepäivään 6.5. mennessä – jätä kysymys meppiehdokkaille

Julkaistu:

Vuoden odotetuin koulutus- ja ajankohtaistapahtuma on pian käsillä. Sadat ruoka-alan asiantuntijat suuntaavat 14.5. tuoreen tiedon ja ajankohtaisten asioiden ääreen Helsingin Messukeskukseen. Luvassa on kattava paketti ajankohtaista asiaa, tuoretta tietoa ja tulevaisuuden tuulia elintarvikealalta.

Aamupäivällä ohjelman keskiössä on ruoka-alan menestys. Aiheeseen pureudutaan niin tuoreen tutkimuksen, elintarvikealan yritysten kuin kaupankin näkökulmasta. Paneelikeskustelussa ruoka-alan menestystä ja iskunkestävyyttä pohtivat eturivin EU-vaaliehdokkaat.

Iltapäivän sessioissa on tarjolla tietoa alan innovaatioista, ravitsemus- ja pakkausmerkinnöistä, keinoista, joilla ala etenee kohti vähähiilisyyttä, elintarvikkeiden markkinoinnin sääntelystä, ruokaviennin mahdollisuuksista sekä ympäristö- ja vastuullisuusdatan yhdistämisestä ja välittymisestä. Lisäksi kuullaan, millaiset ruoka- ja juomatrendit ovat vahvistumassa sekä miten ruoan hinta on vaikuttanut ruokaostoksiin.

Kaikkiaan päivän aikana kuullaan yli 30 puheenvuoroa. Luentojen reilun mittaisilla tauoilla palveluita ja hankkeita esittelee 25 näytteilleasettajaa. Luentojen välissä on aikaa myös kohtaamisille herkullisen ruoan äärellä.

Kaikki tämä yhden päivän aikana!

Jätä kysymys meppiehdokkaille

Ruoka-alan menestystä EU-politiikan näkökulmasta ja siihen liittyviä kysymyksiä vaalipaneelissa ruotivat EU-vaaliehdokkaat Eero Heinäluoma, Vilhelm Junnila, Elsi Katainen, Ville Niinistö ja Henna Virkkunen. Heitä haastaa politiikan toimittaja Jari Korkki.

Millaisella sääntelyllä turvataan ruoka-alan menestys? Miten vahvistetaan alan kriisinsietokykyä, huoltovarmuutta ja eurooppalaista omavaraisuutta? Miten kansalliset erityispiirteet voidaan yhteensovittaa lainsäädössä? Mihin asioihin Suomen pitäisi erityisesti tarttua?

Mitä sinä kysyisit ehdokkailta? Jätä kysymyksesi tästä.

Katso Elintarvikepäivän koko ohjelma ja ilmoittaudu mukaan pikaisesti, sillä ilmoittautuminen tapahtumaan päättyy jo sunnuntaina 6.5.2024.

 

Lisätietoa

Marleena Tanhuanpää

Johtaja

Jaa artikkeli

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset