Artikkeli

Elintarviketeollisuus on suurin teollisuudenala Euroopan unionissa

Yli puolet eurooppalaisista elintarviketeollisuuden yrityksistä toimii leipomoteollisuudessa.

Kirjoittanut: Bate Ismail

Julkaistu:

Yli puolet eurooppalaisista elintarviketeollisuuden yrityksistä toimii leipomoteollisuudessa.

Elintarviketeollisuus on Euroopan unionin suurin teollinen toimiala. Alan liikevaihto nousee jopa 1 112 miljardiin euroon vuodessa, mikä on 15,5 prosenttia teollisten toimialojen liikevaihdosta. Eniten liikevaihtoa syntyy liha- ja meijeriteollisuudesta.

Teollisuuden tuottamasta arvonlisästä Euroopassa elintarviketeollisuudesta syntyy 12,2 prosenttia. Se on enemmän kuin konepaja-, auto- tai kemianteollisuudesta.

Elintarviketeollisuus uusiutuu jatkuvasti ja investoi sen vuoksi vuosittain yli 40 miljardia euroa. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen ala panostaa vuosittain yli 2 miljardia euroa.

Työpaikka 4,6 miljoonalle ihmiselle

Ei pelkästään liikevaihdoltaan, vaan myös työllistävyydeltään elintarviketeollisuus on EU:n kärjessä. Ala antaa työpaikan noin 4,6 miljoonalle ihmiselle, ja palkkasumma on vuodessa 110 miljardia euroa.

Elintarviketeollisuuden työllisten määrä on kasvanut viime vuosina suhteellisesti nopeasti, ainoastaan lääketeollisuudessa työllisten määrä on kasvanut suhteellisesti nopeammin. Keskimäärin elintarvikealan yrityksissä on töissä 16 henkilöä. Eniten työllisiä on leipomo- ja lihateollisuudessa.

Pieniä ja keskisuuria yrityksiä

Yli puolet elintarviketeollisuuden yrityksistä toimii leipomoteollisuudessa. Suurin osa elintarviketeollisuuden yrityksistä on pieniä ja keskisuuria. Kokonaisuudessaan toimialla on yli 290 000 yritystä ympäri Eurooppaa. Toimiala on erittäin heterogeeninen sekä sektoreiltaan että yritysten koon kautta.

Liikevaihdolla mitattuna elintarviketeollisuuden suurimmat maat ovat Ranska, Saksa, Italia ja Espanja. Maan kokoon nähden suhteellisesti suuria maita ovat muun muassa Hollanti, Belgia ja Tanska.

Maailman suurin ruokaviejä

Europan unionin sisämarkkinat ovat merkittävin markkina elintarviketeollisuuden toimijoille, mutta myös kansainvälinen kauppa on tärkeä osa toimialan menestystä.

Euroopan unioni on maailman suurin ruoan viejä globaalisti katsottuna. Vienti on vuodessa yhteensä 182 miljardia euroa ja tuonti 110 miljardia euroa eli kauppatase on 72 miljardia euroa positiivinen.

Ruokia ja juomia viedään ympäri maailmaa. Merkittävimmät vientikohteet ovat Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Kiina.

Reilu viidennes tuloista ruokaan ja juomaan

Euroopassa kotitaloudet käyttävät keskimäärin 21,4 prosenttia kulutusmenoistaan ruokaan ja juomaan. Ruokakaupoista ostettu osuus on 16 prosenttia ja ravintoloista ja kahviloista 5,4 prosenttia.

Ruokaan ja juomaan käytetyn rahamäärän osuus kotitalouksien menoista vaihtelee suuresti alueen hintatason, kulttuurin ja tulotason mukaan. Vaihtelu on 16:n ja 30 prosentin välillä. Jos katsotaan pelkästään ruokakauppaostoksia, vaihteluväli on 11–27 prosenttia.

Lähteet: FoodDrinkEurope, Eurostat

 

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Bate Ismail

Ekonomisti

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset