Elintarvikealan tutkija – hae apurahaa 9.2. mennessä
Kirjoittanut: Marleena Tanhuanpää
Julkaistu:
Kirjoittanut: Marleena Tanhuanpää
Julkaistu:
Elintarvikealan kasvu ja innovaatiot tarvitsevat tuekseen tieteellistä tutkimusta. Esimerkiksi resurssitehokas pohjoinen ruuantuotanto, hyvinvointia edistävä ruoka, digiajan kuluttajan ruokapalvelut ja innovatiiviset tuotantoteknologiat ovat teemoja, joiden tutkimus tuottaa alalle uusia menestysmahdollisuuksia.
Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö alan menestystä jakamalla vuosittain apurahoja suomalaisen elintarviketeollisuuden kehittymistä palvelevaan tutkimukseen ja koulutukseen.
Säätiö myöntää apurahoja jatko-opintoihin ja täydennysopintoihin, henkilökohtaista matka-apurahaa tutkijoiden kansainvälistymisen verkostoitumisen tueksi, kongressien järjestämiseen sekä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen erillisiin tieteellisiin tutkimusprojekteihin.
Vuonna 2024 apurahoja myönnettiin 15 hakijalle yhteensä 60 000 euroa. Katso apurahojen saajat ja heidän tutkimusaiheensa täältä.
Vuoden 2025 apurahojen haku on käynnissä 9.2.saakka. Apurahojen kohdentamisessa huomioidaan Elintarviketeollisuuden tutkimusstrategian ja Suomen ruokatutkimuksen ja -innovoinnit strategian 2021–2035 tutkimuksen painopisteet ja tavoitteet.
Ohjeet apurahan hakemiseen täällä.
Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset