Artikkeli

Anne Somer: Elintarvikeala tarvitsee jatkuvasti uusia osaajia

Kirjoittanut: Anne Somer

Julkaistu:

Elintarvikealan eli ruokia ja juomia valmistavien yritysten suora työllistävä vaikutus on noin 40 000 henkilöä. Alan välillinen työllisyysvaikutus on teollisuudenaloista suurin. Koko ruoka-ala alkutuotannosta jalostukseen, kauppaan ja ruokapalveluihin työllistää 340 000 henkilöä eli 13 % työllisistä Suomessa, kun välilliset vaikutukset huomioidaan.

Elintarviketeollisuusliiton työ ja osaaminen -edunvalvontakokonaisuuden johtaja Anne Somer sanoo, että elintarvikeala on vakaa työllistäjä, ja tekijöiden määrä on nousussa.

– Meillä on koko Suomi katettuna. Leimallista on, että elintarvikealan yrityksiä toimii kaikissa Suomen maakunnissa. Ne ovat merkittäviä elinkeinoelämän tukipilareita omilla alueillaan.

– Ala on myös portti nuorille. Elintarvikeyritykset tarjoavat nuorille vuosittain ensiaskeleen työelämään, esimerkiksi kesätyöpaikkoja vuosittain noin 5 000:lle. Työhöntulokynnys on matala ja moni jää tekemään pitkää uraa, Anne Somer kertoo.

Työurat ovat elintarvikealalla poikkeuksellisen pitkiä. Työsuhteet kestävät yrityksissä keskimäärin peräti 18 vuotta!

Pitkät työsuhteet vaikuttavat osaltaan siihen, että osaajapula on tuttu ilmiö myös elintarvikealalla. Haasteita on edessä, sillä alalta eläköityy seuraavien viiden vuoden aikana 12 % työntekijöistä. Taustalla on myös muita tekijöitä.

– Erityisesti prosessityötehtäviin on haastavaa löytää osaajia. Yrityksissä tarvitaan myös korkeampaa osaamista. Parhaista osaajista käydään kovaa kilpailua. Kyselyssämme 78 % alan yrityksistä kertoi kokevansa rekrytointivaikeuksia, Anne Somer sanoo.

Kasvu- ja investointihalukkuus ei saa kaatua rekrytointihaasteisiin

Työvoimavaltaiselle alalle tarvitaan jatkuvasti uusia osaajia, sillä kasvun edellytykset on turvattava.

– Elintarvikealan yritykset kehittävät toimintaansa voimakkaasti. Ne ovat myös kasvuhakuisia, ja alalla tehdään suuria investointeja. Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen on keskeistä, jotta alan kilpailukyky ja sitä myötä mahdollisuudet tarjota myös uutta työtä säilyvät.

Anne Somerin mukaan tällä hetkellä on vaarana, että rekrytointihaasteiden ja työelämästä poistuvien työntekijöiden määrän kasvaminen vaikuttaa kielteisesti ruoka- ja juomayritysten kasvu- ja investointihalukkuuteen.

Ongelmaa pitää tarkastella sekä kotimaisen osaamisen kehittämisen että maahanmuuton näkökulmista.

– Työvoiman saatavuus on tärkeää saada kuntoon. Tarvitaan työhön johtavaa maahanmuuttoa. Suomesta pitää tehdä houkutteleva maa ulkomaisille työntekijöille, Anne Somer sanoo.

Konkreettisia keinoja houkuttelevuuden parantamiseksi ovat työntekoon ja opiskeluun oikeuttavien oleskelulupien käsittelyaikojen lyhentäminen, digitaalisten palvelujen hyödyntäminen ja automatisoitu päätöksenteko sekä kansallisen työnhakuviisumin käyttöön ottaminen Suomessa tapahtuvaa työnhakua varten. Työvoiman saatavuusharkinnasta pitäisi luopua.

Osaajapulaan ratkaisuja kotimaasta ja maahanmuutosta

Teknologian kehitys ja kestävän ruoantuotannon kehittäminen vaativat elintarvikealalta investointeja ja innovaatioita. Tätä työtä tehdään jatkuvasti. Osaajien ja osaamisen tarve kasvaa ja muuttuu samalla, kun työvoimaa on entistä vähemmän tarjolla.

– Elintarvikealalla korostuu erityisesti laadukas ammattiosaaminen, mutta yhtä lailla tarvitaan vaikkapa osaavia insinöörejä. Nyt olisi huolehdittava koulutusjärjestelmän edellytyksistä vastata työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin. Osaajien koulutuksen on oltava ajan tasalla.

Anne Somer listaa konkreettisia toimenpiteitä: Elintarvikealan koulutuksen aloituspaikkojen riittävä määrä on turvattava ja aloituspaikkoja on oltava riittävän lähellä yrityksiä. Yhteistyötä alan yritysten ja koulutuksen järjestäjien välillä on tiivistettävä. Siten varmistetaan oikeanlainen osaaminen ja edesautetaan työllistymistä.

– Elintarvikeala on kasvuala, jolla on paikka jokaisen arjessa ja oma tärkeä tehtävänsä myös huoltovarmuudessa. Maailman muuttuessa on pidettävä huolta, että edellytykset tämän työn jatkamiseksi ovat mahdollisimman hyvät, hän kannustaa.

Teksti on julkaistu MustReadin Ruoka & juoma -uutiskirjeessä 22.9.2022

 

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Anne Somer

Johtaja

Ajankohtaiset aiheet tarjottimella

Uutiskirjeemme kertoo elintarvikealan tärkeimmät kuulumiset